top of page
Jarkko Lehtopelto

The Pool esitteli Alvar Aallon uima-altaan yhteyden tämän päivä skeittikulttuuriin

Updated: 6 days ago

Jotkut tarinat kuuluvat suorastaan yleissivistykseen. Alvar Aallon Villa Mairean puutarhaan 1930-luvulla suunnitteleman epäsäännöllisen muotoisen uima-altaan voidaan sanoa olevan alkupiste pool-skeittaukselle ja nykyisten skeittipuistojen kaareville muodoille.

 

Tämä tositarina, tai ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä sellainen, on kiehtova esimerkki siitä, miten design voi elää ajassa ja saada ihmisten toimesta kokonaan uusia käyttötarkoituksia. Syntyy kokonaan uutta kulttuuria yhteisöjen oman luovuuden ansiosta.


Ideasta kokonaisuudeksi

Kesällä 2022 tehdessäni projekteja Paimion parantolalle järjestin amerikansuomalaiselle ammattirullalautailija Lizzie Armantolle ja hänen ystävälleen ammattirullalautailija Mami Tezukalle tutustumisretken Paimion parantolaan ja Villa Maireaan (kuva Villa Mairean puutarhasta: Jarkko Lehtopelto).

Matkan aikana vahvistui ajatus siitä, että tässä olisi erinomaiset lähtökohdat kiinnostavalle näyttelylle. Esitin Alvar Aalto -säätiölle ideaa, joka lähti kantamaan. Kun päätös näyttelystä oli tehty, muuttui roolini kuraattoriksi. Toimimme Lizzie Armanton kanssa kuraattoreina Colors-näyttelyssä, joka esitteli hänen uraansa sekä ammatillista liukumista designin ja luovan suunnittelun suuntaan.


Jyväskylän Aalto2-museokeskuksessa avautui 18.5.2024 peräti neljän näyttelyn The Pool -näyttelykokonaisuus. Kokonaisuuden näyttelyt olivat Aalloilta asfaltille – skeittikultuurin ja arkkitehtuurin leikkauspisteitä, Lizzie Armanto: Colors, Concrete Currents – Arto Saaren valokuvia (kuva näyttelystä alla: Jarkko Lehtopelto) sekä bonuksena Pääkaupunki – Sämplejä JKL-räpin historiasta.

Museolta hieno askel kulttuuristen ilmiöiden suuntaan

Arkkitehtuuria ja Aallon perintöä käsittelevässä museossa on helppo nähdä suunnittelijoiden taidonnäytteitä siitä, miten joku asia saadaan näyttämään hyvältä ja toimimaan juuri kuten suunnittelija on halunnut. Juuri tuon jälkimmäisen The Pool -näyttelykokonaisuus haastoi, mutta se ei ollut este etteikö näyttelyä olisi voitu toteuttaa. Päinvastoin Aalto2-museokeskuksessa koettiin tarina kiinnostavana ja ajankohtaisena.

 

Yhteistyön voimannäyttö

Altaan tarina sekä suomalaisten rullalautailutähtien sekä heidän luovan työnsä esittely olivat kokonaisuus, joka yhdisti laajaa joukkoa eri tekijöitä näyttelyn suunnittelu- ja toteuttamisvaiheissa. Museoammattilaiset, ulkopuoliset kuraattorit, Lizzie Armanto, entinen ammattirullalautailija ja nykyinen valokuvaaja Arto Saari sekä laaja joukko skeittiyhteisön edustajia tekivät jokainen parhaansa, että näyttelyistä saatiin juuri sellaisia kuin haluttiin. Vielä aivan näyttelyn alla yksityiskohtia viimeisteltiin. Esimerkiksi avajaisia edeltävä iltana Lizzie itse vielä printtasi näyttelyssä olleen Artekin sohvan kangasta Liike 22:n tiloissa yrittäjä Santeri Nikkisen kanssa (kuva Jarkko Lehtopelto).

Skeittiyhteisölle tärkeä

Näyttelyjen suunnitteluvaiheessa yksi painopiste oli miettiä, miten kokonaisuudesta saadaan suurelle yleisölle kiinnostava. Avajaisissa oli kuitenkin hienoa huomata, kuinka merkittävänä tekona itse skeittiyhteisö piti näyttelyitä. Ensinnäkin nähtiin tärkeänä, että rullalautailijoille jo aiemmin tuttu altaan tarina kerrotaan suurelle yleisölle. Toiseksi koettiin hienona, että alakulttuurin arvot ja merkitykset huomioitiin virallisella museotasolle ja että myös näyttelyjen toteutuksessa rullalautailijat olivat keskiössä. Esimerkiksi Colors-näyttelyyn sai lähettää omia skeittikuvia osaksi näyttelyä.

 

Kiitoksia moneen suuntaan

Näyttelykokonaisuus ylitti monella tasolla kaikki odotukset. Iso kiitos kuuluu Alvar Aalto -säätiölle ja Aalto2-museokeskukselle päätöksestä lähteä toteuttamaan kokonaisuutta. Erityisen iso kiitos kuuluu museokeskuksen henkilökunnalle ja kaikille, jotka olivat näyttelyjä toteuttamassa. Ilman osaamista, intoa ja sujuvaa yhteistyötä ei näyttelyistä olisi tullut niin hyviä kuin ne lopulta olivat. Lämmin kiitos tietysti myös Lizzie Armantolle ja Arto Saarelle.


Jarkko Lehtopelto


The Pool -näyttelykokonaisuus mediassa.

 

Wallpaper

 

Ylen Kulttuuriykkönen

 

Yle Urheilu

 

HS Kulttuuri


Arkkitehtiuutiset

 

Yle

 

Helsinki Design Weekly


6 views

Comments


Commenting has been turned off.
bottom of page