Palataan takaisin appivanhempien tuvan pöytään. Kerran oli puhetta italialaisten tuotteiden ruokaväärennöksistä. Silloin tuli vähän kulmikkaastikin tokaistua, että olisi hienoa, jos suomalaistakin ruokaa pyrittäisiin väärentämään enemmän.
Väärentäminen kun kertoisi, että tuotteiden laatu, ainutlaatuisuus, haluttavuus ja näiden myötä saatava hinta olisivat niin korkeita, että väärentämisen vaiva ja riski kannattaisi nähdä. Nyt näin ei tapahdu kuin hyvin satunnaisesti, kuten Valion juustojen väärentäminen Venäjällä tai toreilla tuontimarjojen myynti kotimaisina.
Vaikka suomalaista ruokaa väitetään korkealaatuiseksi, tämä laatu ei kuitenkaan realisoidu aina markkinoilla. Herää kysymys, onko suomalainen sittenkään niin korkealaatuista kuin väitetään. Vai ovatko sen laatu-ulottuvuudet sellaisia, että niistä ei olla valmiita maksamaan.
Lait ja määräykset määrittelevät suomalaista ruuantuotantoa. Ne nostavat riman tietylle tasolle ja näin samalla kaventavat tuotannon ja tuotteiden laatueroja. Mutta tuottaja- ja valmistajakohtaisia eroja jää silti paljon. Näistä eroista pitäisi puhua paljon nykyistä enemmän ja analyyttisemmin. On väärin parhaita tuottajia kohtaan, että heidän ansioitaan ei täysmääräisesti tunnusteta. Yhtä lailla on väärin, että heikompaa laatua tekevät pääsevät nauttimaan yleisestä hyvän laadun mielikuvasta, vaikka oma toiminta ei sitä tuottaisikaan.
Teksti on ote Jarkko Lehtopellon esseestä vuonna 2020 julkaistusta Suomalaisen ruoan laatukirjasta. Kirjan kirjoittajat ovat Henri Alén, Saara Kankaanrinta, Jari Hanska ja Jarkko Lehtopelto.
Kirjaan voi tutustua ja sen voi tilata Vastapainon verkkokaupasta:
https://vastapaino.fi/sivu/tuote/suomalaisen-ruoan-laatukirja/2668844
Kuva: Raisa Kyllikki Ranta.